Hyppää sisältöön
Huoleton Oy henkilökuntaa
Henkilöt Huoleton-tuotteen takana; Veikko Laitila (vas.), Kim Sirkka, Juho Karhumaa ja Peter Witick.

Huoletonta arkea kylpyhuoneisiin

Kokkolalaisen Huoleton Oy:n markkinoille tuoma uudenlainen lattiakaivon kansi taltuttaa suihkutiloja vaivaavan ongelman, eli hiusten, nukan ja muun muassa koirankarvojen tarttumisen lattiakaivoon. Uutuustuote on saanut hyvän vastaanoton, ja yritys onkin laajentamassa jo toimintansa alkuvaiheessa jälleenmyyntiverkostoaan kotimaan lisäksi Ruotsiin ja Norjaan.

Kukapa ei tunnistaisi kylpyhuoneesta tuttua tilannetta: Lattiakaivoon on kertynyt tukku hiuksia, kenties myös koirankarvoja tai muita epäpuhtauksia. Tukkeutumisvaaran lisäksi ilmoille voi pelmahtaa tunkkainen viemärin haju. Ratkaisuksi hygieenisuutta haastavaan ongelmaan on osoittautunut monet viralliset testaukset läpäissyt Huoleton-lattiakaivon kansi.

– Meidän innovaatiomme perustuu yksiaukkoiseen kanteen ja sen erityiseen muotoiluun, jonka synnyttämä veden spiraalimainen liike kuljettaa hiukset ja muut epäpuhtaudet viemäriin asti, esittelee Huoleton Oy:n toimitusjohtaja Juho Karhumaa ja korostaa, että on harhaluulo, ettei putkistoon saisi mennä vaikkapa hiuksia. Hänen mukaansa ongelmia syntyy silloin, jos hiuksia, koirankarvoja tai muita epäpuhtauksia jää kiinni lattiakaivon kanteen. Tämä heikentää kaivon virtausta, jolloin kaivo voi alkaa padottamaan tai mennä lähes tukkoon.

Huoleton on suomalainen tuote, joka valmistetaan kierrätettävästä ruostumattomasta teräksestä. Uudisrakentajille sekä remontoijille on tarjolla oma tuotesarjansa ja kuluttajille omansa. Kannen vaihtaminen onnistuu helposti kotikonstein nykyisen kannen tilalle. Kannen mukana saa myös asennuskehyksen, sekin kotimaista tuotantoa.

Huoleton-kannella on EU:n tavaramerkkisuoja, minkä lisäksi tuotteella on kansainvälinen suojaus PCT-järjestelmän kautta.

 

Kohderyhminä myös sairaalat ja hoivakodit

 

Kuten onnistuneissa innovaatioissa yleensä, tässäkin tapauksessa uusi tuote sai alkunsa arjen ongelmasta ja ideasta sen ratkaisemiseksi. Peter Witick on rakennusalan kokenut ammattilainen, joka päätti esitellä Karhumaalle kylpyhuoneisiin kehittämänsä yksiaukkoisen kannen.
– Edellisessä työssäni olin monesti törmännyt lattiakaivoissa ilmenneisiin haasteisiin. Koska minulla oli omakohtaista kokemusta myös kaivojen puhdistamisesta, innostuin tästä tuotteesta, joka ratkaisee yleisen ongelman ja helpottaa arkea. Yhdessä Peterin, Kim Sirkan ja Veikko Laitilan kanssa ryhdyimme miettimään tuotteen kaupallistamista, ja yhtiö perustettiin keväällä 2022, Juho Karhumaa kertoo.

Huoleton Oy:n hallituksen puheenjohtajan Veikko Laitilan mukaan ulkopuoliseen rahoitukseen liittyvät asiat järjestyivät sujuvasti, koska liikeidea oli selkeä ja yhtiöstä löytyy alan vahvaa osaamista. KOSEKilta Huoleton sai asiantuntija-apua rahoitusta hakiessaan sekä vinkkejä sopivista kumppaneista.
– Myynti on saatu hyvälle alulle, laajennamme koko ajan jälleenmyyjäverkostoa ja mietimme tuotteelle uusia kohderyhmiä. Kotien lisäksi Huoleton sopii mainiosti esimerkiksi sairaaloihin ja hoivakoteihin. Asiakkaita palvelee myös 24/7-periaatteella toimiva verkkokauppa, joka tukee sekä yhtiön kotimaan myyntiä että kansainvälistymistä, Laitila sanoo.

 

Teksti ja kuva: Jorma Uusitalo

 

 

 

Huoleton Oy