Hyppää sisältöön
Tervaporvarit KOSEKin 20v juhlaseminaarissa

Tervaporvarit

Kokkolan kaupunki perustettiin 1620 ikivanhalle kauppapaikalle. Kokkolan ja sitä ympäröivän maakunnan vaurauden perustana oli tervakauppa. Aikoinaan tervaporvarit olivat yritteliäitä kauppiaita, jotka omasivat hyvät liikemiesvaistot. He olivat arvostettuja henkilöitä, jotka huolehtivat myös kaupungin yhteisistä asioista luottamustehtävissä.

Perinteiden mukaisesti myös nykyajan Tervaporvari on henkilö, joka osoittaa yritteliäisyyttä ja hyvää liikemiesvaistoa. Lisäksi hän hoitaa Kokkolan seudun sekä ympäröivän maakunnan yhteisiä asioita ja nauttii arvonantoa asukkaiden keskuudessa.

Ensimmäisen Tervaporvarin valinta liittyi vuonna 2005 Kokkolan Voitonjuhla-festivaaliviikon ja Kahakka – päivän juhlallisuuksiin. Tervaporvari – arvonimellä on juurensa alueen historiassa. Aikoinaan tervaporvarit olivat yritteliäitä kauppiaita, jotka omasivat hyvät liikemiesvaistot. Samalla he olivat arvostettuja henkilöitä, jotka huolehtivat myös kaupungin yhteisistä asioista luottamustehtävissä.

Tervaporvari – arvonimellä halutaan muistaa ansioitunutta alueemme elinkeinoelämän toimijaa. Perinteiden mukaisesti myös nykyajan Tervaporvari on henkilö, joka osoittaa yritteliäisyyttä ja hyvää liikemiesvaistoa. Lisäksi hän hoitaa Kokkolan seudun sekä ympäröivän maakunnan yhteisiä asioita ja nauttii arvonantoa asukkaiden keskuudessa.

Aikaisemmat Tervaporvarit:

2005 Risto Pouttu
2006 Aatto Ainali
2007 Marja-Liisa Tenhunen
2008 Harri Natunen
2009 Eino Laukka
2010 Raimo Vertainen
2011 Lillemor Sarin
2012 Terttu Niemelä
2013 Mikael Tallqvist
2014 Janne Ylinen
2015 Lena Karjaluoto
2016 Torbjörn Witting
2017 Pehr-Göran Kåla
2020 Kalervo Tervola
2022 Ulla Lassi