Hyppää sisältöön
Thomas Granin innostus golfiin ”eskaloitui” päätoimiseksi yrittäjyydeksi. Gran kuvattuna Yrittäjäntielle kesällä 2023 valmistuvissa uusissa tiloissa, jonne myös golfsimulaattori siirtyy.

Golfharrastuksesta kasvoi oma yritys

Thomas Gran on pelannut golfia pienestä pitäen. Granin omin sanoin golfharrastus eskaloitui lopulta niin pitkälle, että toukokuussa hän jätti palkkatyönsä ja siirtyi päätoimiseksi golfalan yrittäjäksi. Pro shopit palvelevat Kokkolassa sekä Vaasassa, ja kesällä Kokkolaan avautuu myymälä uusissa tiloissa Yrittäjäntiellä. Edellisten lisäksi golftarvikkeiden kauppa käy Granin perustaman GOLFIN-yrityksen verkkokaupassa.

Ensimmäiset askeleensa yrittäjyyteen johtaneella polulla Gran otti 2020 investoimalla golfsimulaattoriin. Noin kolmen tasoituksella pelaava Gran sai käyttöönsä hyvät puitteet talviharjoitteluun, mutta simulaattorista on ollut iloa monille muillekin golfareille.
Seuraavana vuonna hän ryhtyi myymään logotuotteita sekä räätälöityjä mailoja, ja viime vuonna mukaan tulivat verkkokauppa ja pro shop Kokkolassa. Kun Vaasassakin avautui mahdollisuus avata pro shop, Gran totesi lajin vievän sen verran reippaasti aikaa, ettei kokonaisuutta ollut enää mahdollista hoitaa päivätyön ohella.
– Ensimmäisen kerran ajatus omasta golfliikkeestä kävi mielessäni 2014-2015 aikoihin, mutta silloin ei ollut vielä tarpeeksi uskallusta. Toisaalta minulla on ollut yrittäjyyteen pehmeä lasku, koska kevääseen saakka olin palkkatyössä, josta sain säännöllisen toimeentulon.
Yritystoimintansa kehittämistä Gran on sittemmin miettinyt myös yhdessä KOSEKin kanssa.

Verkkokaupassa paljon kasvupotentiaalia

Sen lisäksi, että Kokkolassa GOLFIN palvelee asiakkaita Kokkolan Golfilla Isojärvellä, Gran avaa myymälän uusissa tiloissa kaupungin keskustan tuntumassa, jonne siirtyy myös golfsimulaattori.
– Valikoimista löytyy kaikki tarvittava mukaan lukien tekstiilit, ja edustettuina ovat lajin merkittävimmät brändit. Tavoitteena on saada asiakkaiksi muitakin kuin golfin harrastajia, koska golfarien suosimat tekstiilit sopivat mainiosti monenlaiseen liikuntaan ja vapaa-aikaan.
Granin taannoinen satsaus laadukkaaseen golfsimulaattoriin kannatti, sillä 24/7-periaatteella toimiva simulaattori on otettu Kokkolassa innolla vastaan. Harrastajille suunnattuihin peruspalveluihin kuuluvat myös esimerkiksi mailojen räätälöinti ja huolto sekä gripin vaihdot.
– Tavoitteeni on kilpailla jossain vaiheessa alan isoimpien toimijoiden kanssa varsinkin verkkokaupassa. Kunhan saan ensin muualla palikat kohdalleen, sen jälkeen alkaa verkkokaupan kehittäminen, koska siellä on paljon kasvupotentiaalia. Olen romantisoinut sitäkin ajatusta, että verkon kautta olisi mahdollista päästä Ruotsin-markkinoille, joka on paljon Suomea isompi.
Yksi olennainen osa kasvua on huolehtia siitä, että yrittäjällä on koko ajan hallussaan paras mahdollinen golfiin liittyvä tietotaito.
– Varsinkin asiakaspalvelun kannalta on tosi tärkeää, että oikeasti osaan ja ymmärrän lajia syvällisesti, Gran painottaa.
Kokkolalaisittain golfharrastuksella menee varsin mukavasti.
– Aina voi tietenkin parantaa, mutta kesällä meillä on oikein hyvä puitteet, ja nykyään myös talvella. Erityisen ilahduttavaa on ollut se, että laji on saanut paljon uusia harrastajia naisista ja nuorista.

Teksti ja kuva: Jorma Uusitalo

www.golfin.fi