Hyppää sisältöön

KOSEKin vuosikertomus 2022 luettavissa verkkopalvelussa

Aktiivisuus yrityskentässä kääntyi uuteen nousuun

Vuosi 2022 oli Kokkolanseudun Kehitys Oy:n 20-vuotisjuhlavuosi. Kahden vuosikymmenen ajan KOSEK on tehnyt johdonmukaista ja pitkäjänteistä työtä toimialueensa elinkeinoelämän hyväksi. KOSEKin tunnettuus yrityskehittäjänä on parantunut huomattavasti vuosien kuluessa. Yritykset myös arvostavat sitä apua ja asiantuntijuutta, jota he KOSEKilta korvauksetta saavat.

KOSEKin yhteistyö laajasti eri toimialoja edustavien mikro- ja pk-yritysten kanssa jatkui vilkkaana. Yrityskehittämiselle hyvän perusvireen loivat erityisesti alueen suurteollisuuden julkaisemat investointiuutiset. Mikro- ja pk-yrityskentän lisäksi KOSEKilla on oma roolinsa Invest in -toiminnassa. Suurteollisuuden investoinnit nimittäin avaavat liiketoimintamahdollisuuksia esimerkiksi urakoitsijoille ja monille muille pk-yrityksille. Uusyritystoiminnan palveluita on kysytty vilkkaasti, minkä lisäksi kiinnostus omistajanvaihdoksia kohtaan on kasvussa. Haasteeksi yritysten kasvulle on nousemassa niin Kokkolassa kuin Perhossa pula ammattitaitoisesta työvoimasta.

KOSEK järjesti vuoden 2022 aikana lukuisia erikokoisia tapahtuma yrityksille. Erityisen onnistunut oli kymmenennen kerran toteutettu kansainvälinen Kokkola Material Week seminaariviikko, jonka järjestelyistä KOSEK kantoi päävastuun. Tapahtumaa on kehitetty sitkeästi vuosia, ja KOSEKin rooliin sopii hyvin viedä tapahtumaa jatkossa eteenpäin. Runsaasti positiivista palautetta saaneisiin tapahtumiin lukeutui myös Keski-Pohjanmaalla ensimmäisen kerran toteutetut Yritysmarkkinat, jonka KOSEK järjesti yhteistyössä Keski-Pohjanmaan Yrittäjien kanssa.

Monet suomalaiset kaupungit miettivät keinoja kaupunkikeskustansa elävöittämiseksi. Kesäkuussa käynnistyi KOSEKin toteuttama MAKEE-hanke, joka keskittyy Kokkolan keskustan kilpailukyvyn ja vetovoiman vahvistamiseen. Vihreämpiä matkaketjuja kehitetään helmikuussa käynnistyneessä hankkeessa, jota edelsi vuoteen 2021 ajoittunut Retkibussi Keski-Pohjanmaa -hanke. KOSEK osallistui (05/2021-10/2022) myös Interreg Botnia-Atlantica Nordic Battery Belt Logistics-hankkeeseen. Pääpartnerina toimi Merenkurkun neuvosto, ja KOSEKin lisäksi muut hankekumppanit olivat Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK ja Skellefteån kunta, jonka lisäksi hankkeita tukivat Rana Utvikling ja MidtSkandia.

Vuosikertomus on luettavissa tämän linkin kautta