Biotalouden liiketoimintakärjet - tutkimuksesta liiketoimintaan

Hankkeen tavoitteena on luoda liiketoimintamalleja ja rakentaa konsortio, joka voi jalostaa biomassasta uusia vientituotteita; katalyyttejä ja kemikaaleja. Hankkeessa haetaan ratkaisua puuttuvaan osioon tutkimus- ja tuotekehitystulosten kaupallistamiseksi. Hanke tuo ratkaisumalleja pilotoinnin ja täyden mittakaavan tuotannon investointipäätösten taustalle. Arvoketjun muodostamiseksi mukaan haetaan ja sitoutetaan yrityksiä niin raaka-ainetoimittajista, kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksistä, operaattoreista, teknologian toimittajista, infran tuottajista sekä lopputuotekäyttäjien kokonaisuudesta.

Parhaillaan meneillään olevan litium-arvoketjun toteutuminen etenee positiivisella tavalla ja on johtamassa kaivoksen avaamiseen v. 2018. Kaivostoiminnan avaaminen voi johtaa litiumakkukemikaalien valmistamiseen. Biojalostamosta kaasutuksen kautta tulevan jäännöshiilen käyttö anodihiilenä akkukemikaalivalmistuksessa linkittää nämä kaksi hanketta toisiinsa ja luo ainutlaatuisen mahdollisuuden biotalouden ja kemianteollisuuden yhdistämiseen Kokkolan suurteollisuusalueella.

Hanke toteutetaan 1.8.2016 - 31.12.2017 välisenä aikana.