Hyppää sisältöön
Kuvassa vasemmalta: Marja-Liisa Tenhunen, Risto Pouttu, Ulla Lassi, Mikael Tallqvist, Lena Karjaluoto, Raimo Vertainen, Lillemor Sarin ja Vesa Pihlajamaa

Vesa Pihlajamaa on Tervaporvari 2025

Tervaporvariksi 2025 on valittu Vesa Pihlajamaa. Tervaporvari 2025 julkistettiin Kokkolassa 12.11.2025.

Vesa Pihlajamaa on ollut merkittävä toimija nykymuotoisen Kokkola Industrial Parkin, eli Kokkolan suurteollisuusalueen, synnyssä. Hän toimi Kemira Oyj:ssä eri tehtävissä, muun muassa Kokkolan toimipaikan johtajana, Kemiran toimintojen siirtyessä uusille omistajille. Viimeisimpänä tehtävänä hänellä oli Kemiran tytäryhtiön OnePoint Oy:n toimitusjohtajuus. Yhtiön tehtävänä oli järjestellä Kemiran palvelu- ja infratoiminnoille uusi omistuspohja.
Kun Kokkolan kaupunki osti OnePoint Oy:n koko osakekannan, vahvistui alueen klusteri jo aiemmin perustetun KIP ry:n lisäksi palvelu- ja infrayhtiöillä KIP Service Oy ja KIP Infra Oy, jotka yhdessä loivat pohjan nykyiselle Kokkolan Suurteollisuusalueelle.

Suurteollisuusaluevuosien jälkeen Vesa siirtyi media-alalle, toimien Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n – nykyisen Hilla Group Oyj:n – hallituksessa ja vuodesta 2011 lähtien yhtiön toimitusjohtajana lähes 10 vuoden ajan. Vesan uralle on mahtunut myös merkittävää yritystoimintaa, osakkuuksia, lukuisia hallitustehtäviä, sekä luottamustoimia. Merkittävimpänä yritystoimintana vuonna 2006 Intialaiselle Sasken Communication Technologies Ltd:lle myyty Botnia Hightech Oy. Sasken Finland -nimellä toimiva yritys työllistää edelleen Keski-Pohjanmaalla kymmeniä ICT-alan ammattilaisia.

Diplomi-insinöörikoulutuksensa ja laajan yrityselämän kokemuksensa ansiosta useat yritykset hyötyvät edelleen hänen hallitustyöskentelystään ja yritysmentoroinnistaan – vaikka hän onkin jo virallisesti siirtynyt nauttimaan ansaituista eläkevuosistaan.

Lisätietoja antaa:

Toimitusjohtaja Timo Lahtinen, KOSEK,
puh. 0400 967 606
timo.lahtinen@kosek.fi

Tervaporvari 2025
Vesa Pihlajamaa
puh. 050 5934 373

 

Tervaporvari julkistetaan tänä vuonna kuudettatoista kertaa. Ensimmäisen Tervaporvarin valinta liittyi vuonna 2005 Kokkolan Voitonjuhla-festivaaliviikon ja Kahakka – päivän juhlallisuuksiin. Tervaporvari – arvonimellä on juurensa alueen historiassa. Aikoinaan tervaporvarit olivat yritteliäitä kauppiaita, jotka omasivat hyvät liikemiesvaistot. Samalla he olivat arvostettuja henkilöitä, jotka huolehtivat myös kaupungin yhteisistä asioista luottamustehtävissä.

Tervaporvari – arvonimellä halutaan muistaa ansioitunutta alueemme elinkeinoelämän toimijaa. Perinteiden mukaisesti myös nykyajan Tervaporvari on henkilö, joka osoittaa yritteliäisyyttä ja hyvää liikemiesvaistoa. Lisäksi hän hoitaa Kokkolan seudun sekä ympäröivän maakunnan yhteisiä asioita ja nauttii arvonantoa asukkaiden keskuudessa.

Aikaisemmat Tervaporvarit:
2005 Risto Pouttu
2006 Aatto Ainali
2007 Marja-Liisa Tenhunen
2008 Harri Natunen
2009 Eino Laukka
2010 Raimo Vertainen
2011 Lillemor Sarin
2012 Terttu Niemelä
2013 Mikael Tallqvist
2014 Janne Ylinen
2015 Lena Karjaluoto
2016 Torbjörn Witting
2017 Pehr-Göran Kåla
2020 Kalervo Tervola
2022 Ulla Lassi