Hyppää sisältöön
Kokkola Material Week työryhmä
Kokkola Material Week työryhmäKuvaaja: Studio Jaana Orjala

Kokkola Material Week 2025 keräsi laajan yleisön ja tarjosi huippusisältöä koko viikon ajan

Pohjois-Euroopan suurin materiaalikemian tapahtuma, Kokkola Material Week, järjestettiin Kokkolassa 10.–14.11.2025 jo 13. kerran. Viikon aikana yhdeksän erillistä osiota houkutteli ilmoittautumaan yhteensä noin 2 600 kävijää, mikä kertoo tapahtuman kasvavasta merkityksestä teollisuuden, tutkimuksen ja päätöksenteon kentällä. Tapahtuma tarjosi laajan kattauksen ajankohtaisia teemoja innovaatioista ja kiertotaloudesta vetytalouteen ja suurteollisuuden kehitykseen.

Viikon kohokohtiin lukeutunut Grand Seminar toi yhteen yritysjohtajia ja päättäjiä keskustelemaan muun muassa kestävän teollisuuden infrastruktuurista ja merkittävistä investointihankkeista. Eurooppa- ja omistajaohjausministerin sekä yritysjohtajien vuoropuhelu seminaarien aikana kuvastaa tapahtuman tärkeää roolia strategisten ratkaisujen ja verkostojen rakennusalustana.

”Viikon parasta antia ovat erinomaisten puheenvuorojen lisäksi juuri nämä hetket, jolloin avainhenkilöt pääsevät vaihtamaan ajatuksia – parhaimmillaan tällaisesta keskustelusta syntyy jotain uutta, esimerkiksi yhteistöitä tai innovaatioita. Olemme todella iloisia ja ylpeitä siitä, että Kokkola Material Week on lunastanut paikkansa kestävän teollisuuden kärkitapahtumien joukossa ja houkuttelee vuosi toisensa jälkeen näin valtavan osallistujajoukon,” iloitsee Kokkolan kaupungin asiakasvastaava, ja työryhmän puheenjohtaja Nora Birkman Neunstedt.

Business Insights ja Industry Meeting Point keräsivät runsaasti kiinnostusta, erityisesti alueen pk-yritysten keskuudessa. Business Insights -osiossa käsiteltiin ajankohtaisia alihankintamahdollisuuksia ja tulevaisuuden yhteistyökuvioita kolmen keskeisen näkökulman kautta: suurhankkeiden tarjoamat liiketoimintamahdollisuudet, puolustusteollisuuden uudet avaukset sekä paikalliset rakennus- ja kehityshankkeet.

”Osio tarjosi yrityksille konkreettista tietoa siitä, miten ne voivat päästä mukaan alueen kasvutarinoihin ja hyödyntää uusia markkinoita. Industry Meeting Point puolestaan toimi verkostoitumisen alustana, luoden arvokkaita kontakteja ja kumppanuuksia, jotka tukevat alueen kilpailukykyä ja yhteistyötä eri toimialojen välillä”, kertoo KOSEKin toimitusjohtaja Timo Lahtinen.

Kaikki seminaariosiot herättivät kiinnostusta kohderyhmissään, ja taukojen aikana verkostoituminen nousi yhdeksi viikon keskeisimmistä teemoista – erityisesti nyt, kun tapahtuma toteutettiin täysin livenä ilman striimausta. BioKokkola Centrialla tarjosi näkökulmia biotalouden ratkaisuihin, Port of Opportunities juhlisti sataman merkkivuotta asiantuntijapaneelilla meriliikenteestä, ja ReKokkola avasi Kokkola Industrial Parkin historian ja tulevaisuuden. GeoKokkola syventyi mineraalitalouteen ja akkuarvoketjun metallinjalostushankkeisiin, kun taas täysin uusi H2Kokkola toi yhteen vedyn ja kaasun arvoketjun toimijat, tutkimusorganisaatiot ja alan huippuasiantuntijat. Viikko huipentui FutureFairiin, joka esitteli opiskelijoille KIP:n alueen mahdollisuuksia ja erilaisia urapolkuja nuorten ja kokeneempien osaajien näkökulmasta niin puheenvuoroissa kuin paneelikeskustelussakin. Ohjelmassa kuultiin myös mm. Origin by Oceanin puheenvuoro ”Merten ravinneongelmasta kiertotalouden ratkaisuksi – levästä biopohjaisia kemikaaleja”, ja Centrian käytännönläheinen esitys kuinka pienillä päivittäisillä valinnoilla on vaikutusta kestävämmän tulevaisuuden rakentamisessa.

Tapahtuman järjestelyissä tehtiin myös useita kehitystoimenpiteitä. Ilmoittautumisjärjestelmä päivitettiin vastaamaan kasvaneita osallistujamääriä, ja turvallisuusyhteistyö KIP Servicen kanssa vahvisti tapahtuman sujuvuutta ja turvallisuutta.

”On hienoa nähdä, miten Kokkola Material Week on kehittynyt vuosien varrella. Tämän vuoden kävijämäärä ja keskustelujen taso osoittavat, että tapahtuma on aidosti merkittävä kohtaamispaikka teollisuuden ja tutkimuksen toimijoille,” toteaa KOSEKin tapahtumatuottaja Julia Vaahtera.

Kokkola Material Week jatkaa vahvaa panostusta ajankohtaiseen sisältöön ja verkostoitumismahdollisuuksiin, ja sen merkitys alueellisena ja kansainvälisenä teollisuuden ja innovaatioiden foorumina kasvaa vuosi vuodelta. Vuonna 2026 Kokkola Material Week järjestetään 9.–13.11.2026.

Tapahtuman pääkoordinaattorina toimii Kokkolanseudun Kehitys Oy KOSEK, ja seminaariviikon järjestävät yhteistyössä KOSEK, Kokkolan kaupunki, Centria-ammattikorkeakoulu, Geologian tutkimuskeskus, Kokkola Industrial Park, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, KPedu, Luonnonvarakeskus, Oulun yliopisto, Visit Kokkola, Kokkolan Satama ja KIP Service.

 

Lisätietoja: