Yritysrekisterin käyttöohjeet

Yrityksiä voi rekisteristä hakea vapaasanahaulla, joka kohdistuu yrityksen nimeen, yrityksen tuotteisiin tai palveluihin, kotikunnalla, toimialalla tai yrityksen henkilölukumäärällä. Tämän lisäksi hakuja voidaan tehdä näiden yhdistelmillä. Voidaan esimerkiksi hakea Kokkolasta kaikki yli kahden hengen yritykset, joiden toimialana on metallirakenteiden valmistus.

 

Yrityksen nimi, tuotteet ja palvelut

Tietoja voi hakea vapaasanahaulla, joka kohdistuu yrityksen nimeen, tuotteisiin tai palveluihin. Tähän hakuun voi kirjoittaa asiasanan kokonaan tai osan asiasanasta. Suositeltavaa on, että kenttään kirjoitetaan vain osa sanasta (esim. kaksiosaisesta tai useampiosaisesta yrityksen nimestä ensimmäinen osa). Esimerkiksi kirjoittamalla sanan metalli saa hakutulokseksi kaikki ne yritykset, joiden nimessä, tuotteissa tai palveluissa on mainittu sana metalli esim. metallityöt.

 

Kotikunta

Kotikunnaksi voi valikosta valita joko Kokkolan, Kokkola-Kokkolan, Kokkola-Kälviän, Kokkola-Lohtajan tai Kokkola-Ullavan. Kokkola -haulla tarkoitetaan nykyistä Kokkolan aluetta kokonaisuudessaan. Kokkola-Kokkola haku kohdistuu kanta-Kokkolan yrityksiin ja haut Kokkola-Kälviä, Kokkola-Lohtaja ja Kokkola-Ullava liitoskuntien Kälviä, Lohtaja ja Ullava alueiden yrityksiin. Kotikunnan voi jättää valitsematta, mikäli haluaa etsiä yrityksiä kaikista näistä kunnista.

 

Henkilöstö

Henkilölukumäärään perustuvassa haussa voidaan hakea joko tiettyä henkilölukumäärää suuremmat yritykset, tiettyä henkilölukumäärää pienemmät yritykset tai yritykset tietyltä väliltä. Esimerkiksi jos haetaan yrityksiä, joissa on kaksi tai useampi työntekijä, merkitään ensimmäiseen valikkoon luku kaksi. Mikäli haetaan yrityksiä, joissa on enintään viisi työntekijää, kirjoitetaan jälkimmäiseen ruutuun luku viisi.

 

Toimiala

Kokkolan seudun yritysrekisterissä toimialat perustuvat TOL 2008 -luokitukseen. Haettaessa yrityksiä toimialan perusteella, voi hakea yrityksiä joko päätoimialan mukaan esim. Kuljetus ja varastointi tai valitsemalla yhden tai useamman tarkemman toimialan valitusta päätoimialasta esim. taksiliikenne.

Tarkempia toimialahakuja pääsee hakemaan valitsemalla ensin ylävalikosta halutun toimialan. Sen jälkeen alavalikkoon avautuu valitun toimialan alaluokat. Alaluokkia voi valita useamman kuin yhden pitämällä control -näppäin alas painettuna samalla kuin toimialaa klikataan.

 

Lue lisää TOL 2008 -luokituksesta

 

Hakemistoluokka ja hakemistosanat

Virallisen TOL 2008 -luokituksen lisäksi kuluttaja-asiakkaille tuotteita ja palveluita tarjoavia yrityksiä voi myös hakea hakemistoluokilla ja -sanoilla. Hakemistosanat ovat hakua helpottavia asiasanoja. On huomioitava kuitenkin, että kaikkia yrityksiä ei hakemistosanoilla löydy, vaan hakemistosanoilla pääsääntöisesti löytyvät tavallisimpia kuluttajille tuotteita ja palveluita tarjoavat yritykset. Mikäli yritystä ei hakemistosanoilla löydy, kannattaa hakea toimialahaulla.

 

Haettaessa yrityksiä hakemistoluokkien ja -sanojen perusteella, voi hakea yrityksiä joko koko hakemistoluokan mukaan esim. Kauppa ja palvelut tai valitsemalla yhden tai useamman tarkemman hakemistosanan valitusta hakemistoluokasta esim. Kioskit.

 

Tarkempia hakuja pääsee tekemään valitsemalla ensin ylävalikosta halutun hakemistoluokan. Sen jälkeen alavalikkoon avautuu ko. hakemistoluokkaan kuuluvat hakemistosanat. Hakemistosanoja voi valita useamman kuin yhden pitämällä control -näppäin alas painettuna samalla kuin hakemistosanaa klikataan.

 

Haun suorittaminen

Haku käynnistyy klikkaamalla "hae" -painiketta. Mikäli haluat suorittaa uuden haun, muista ensiksi poistaa vanhat hakuehdot. Tämä tapahtuu klikkaamalla "tyhjennä" -painiketta.

 

Hakutulos

Hakutulos ilmoitetaan luettelona hakuehtoja vastaavista yrityksistä. Luettelossa ilmoitetaan yrityksen nimi, käyntiosoite ja postitoimipaikka. Klikkaamalla yrityksen nimeä pääsee tarkastelemaan ko. yrityksen tietoja tarkemmin.

 

Karttapalvelu

Yrityksen sijaintia kartalla pääset tarkastelemaan avaamalla yrityksen tiedot, ja klikkaamalla yrityksen katuosoitetta. Tällöin avautuu toiseen selainikkunaan Kokkolan seutukunnan karttapalvelu, joka osoittaa punaisella pallolla yrityksen sijainnin kartalla.