25.9.2020

Potkua tuotteistamiseen valmennuskokonaisuus

25.-26.9. osa I ja 23.-24.10. osa II

Nyt saadaan kunnolla potkua tuotteistamiseen ja tehdään jokaisen omat sekä yhteiset tuotteet myynti kuntoon yhdessä rautaisten matkailuammattilaisten, Visit Finland Akatemiavalmentajien Soila ja Simo Palviaisen, Aurana Oy, kanssa. Reittien ja matkailupalvelujen Keski-Pohjanmaa vaihe II -hankkeen järjestämässä kaksiosaisessa valmennus- ja työpajakokonaisuudessa tehdään töitä niin kauan ja hiotaan viimeiseen asti, että jokaisen tuote saadaan myynti kuntoon hintojen kanssa. Kahden kouluttajan avulla pystytään tekemään pienempiä työpajaryhmiä ja jokaisella on mahdollisuus saada myös henkilökohtaista sparrausta.

Valmennuksessa jokainen osallistuja saa oman Tuotteistamisen ABC-oppaan matkailutuotteiden suunnittelun tueksi sekä tuotekorttipohjan sähköisen version mitä on hyvä hyödyntää myös jatkossa tuotteiden suunnittelussa.

Paikka ja tarkempi aikataulu tarkentuvat elokuussa.

Alustava ohjelma:

Osa I
25.9. klo 10-17

Tuotteistamisen ACB
• tuotteen suunnittelu
• kohderyhmät
• tuotekortti, sisäinen ja ulkoinen
• printti ja sähköinen tuotekortti
• laatu tuotteen osana

Työpajassa tehdään omien tai verkostotuotteiden osalta kirjoitustyötä ja mietitään myös visuaalisia elementtejä.
Yhteinen illanvietto ja majoittuminen

26.9. klo 9-15

Tuotteen aihiot kokoaminen sekä työstäminen, hinnoittelu
• hissipuhe
• kannattava hinnoittelu ja hinnoittelun raamitus oman tuotteen osalta
• laatu ja testaus
Välitehtävät ennen seuraavaa tapaamista
Työpajakertojen välissä mahdollisuus yrittäjien omiin sparraustunteihin


Osa II

23.10. klo 10-17

Tuotteiden hiominen ja markkinointi
• hinnoittelun viimeistely
• kaikki hintaan vaikuttavat kulut
• markkinointi & provisiot
• hinnan laskenta
• tuotteen ja tuotekortin tietojen viimeistely
• sisältöasiat
• kuvat, värit, tekstit, tyyli

24.10. klo 9-15

Tuote markkinointiin eli miten ja mistä asiakkaita
• markkinointisuunnitelma tuotteelle
• kirjataan omat työt markkinoinnin ja myynnin osalta
• verkostoitumisen edut yhteismarkkinoinnissa
• myyntitavoitteet eri aikajaksoille
• tehdään myyntisuunnitelmat ja -laskelmat

Valmennus- ja työpajakokonaisuus on maksuton osallistujille, mutta 50 € sakkomaksu peritään, jos ilmoittautuu eikä saavukaan paikalle.

Osallistujilla osallistuminen molempiin työpajoihin välttämätön.
Ilmoittautumiset mari.keiski@kosek.fi 10.8. mennessä niin tiedän, kuinka iso valmennustila hankitaan. Tämän jälkeen ilmoittautumisia otetaan vastaan, jos mahtuu mukaan.
Tervetuloa mukaan!


Päivä25.9.2020 - 24.10.2020
JärjestäjäKOSEK, #ReittienKP