28.9.2018 n. 10-20

Tut­ki­joi­den yö

Kansainvälinen tutkijoiden yö järjestetään tänä vuonna myös Kokkolassa.

Kokkolan kaupunginkirjastossa esittäytyy Kokkolan yliopistokeskuksen lisäksi Centrian tutkimus ja kehitys, KPEDU sekä Luonnonvarakeskus (LUKE) ja Geologian tutkimuskeskus (GTK).

Tapahtuma järjestetään perjantaina 28.9. n. klo 10.00–20.00

Yleisö saa tutustua tieteeseen itse tehden ja kokien. Ohjelma täsmentyy vielä kesän aikana, mutta luvassa on mm. robotiikkaa, kasvojentunnistusta, kiihtyvyysantureilla toteutettuja pelejä, pakohuone, luonnonkasvien ja sienien tunnistamista, kiviklinikka, terveysmittauksia, ympäristömittauksia (esim melu, kävijämäärät), seikkailua ja matkailua Genius Loci - Paikan henki -palvelun avulla, yleisöluentoja jne.

Yleisö saa tutustua tieteeseen itse tehden ja kokien. Ohjelma on suunnattu niin koululaisille kuin heidän vanhemmilleenkin eskarilaisista eläkeläisiin.

Euroopan laajuinen tiedetapahtuma Tutkijoiden yö tekee tiedettä ja tutkijoiden työtä tutuksi suurelle yleisölle. Se pyrkii vastaamaan ihmisten kysymyksiin tieteestä ja tutkimuksesta sekä johdattelemaan uusien kysymysten ja vastausten luo. Lapset, nuoret, aikuiset ja seniorit pääsevät tutustumaan tieteeseen esimerkiksi työpajojen, tutkijatapaamisten, tiedeluentojen ja laboratoriovierailujen kautta. Tutkijoiden yö avaa ovia paikkoihin, joissa tutkijat työskentelevät, mutta tuo tutkimusta myös sellaisiin paikkoihin, joissa sitä ei ole totuttu näkemään.

Tutkijoiden yötä vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. Tänä vuonna Tutkijoiden yö järjestetään yhtä aikaa noin 300 kaupungissa ympäri Eurooppaa.

Lisätietoja
kumppanuuskoordinaattori Elina Vaara-Sjöblom
Jyväskylän yliopisto
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
044 788 7049
elina.vaara-sjoblom@chydenius.fi


Päivä28.9.2018
Kellon. 10-20
JärjestäjäKokkolan yliopistokeskus Chydenius