heinäkuu 2011

Laukut ovat kuin rakkaita lapsia

Kokkolalaista Caicaraa voisi kutsua laukkujen ystävän taivaaksi. Pitkänsillankadun putiikissa on tyylikkäästi esillä laadukkaita ja ennen kaikkea yksilöllisiä laukkuja niin arkeen kuin juhlaankin. Viitisen vuotta sitten perustettu Caicara syntyi Pohjanmaan Data-Huolto Oy:n yhteyteen.


- Tietokonehuollon tarpeisiin tässä oli jopa ylimääräistäkin liiketilaa. Olimme jo pitkään miettineet, että tiloihin mahtuisi muutakin toimintaa. Tilojen vuokraaminen ulkopuolisille olisi kuitenkin ollut hankalaa, koska kadulta on vain yksi sisäänkäynti, Kaisa ja Päivi Rannankari kertovat.

Ajatus laukkuliikkeen perustamisesta heräsi Kaisa Rannankarin etsiessä itselleen yksilöllistä ja keskihintaista laukkua, jossa olisi kuitenkin sitä jotakin. Kaupoista sellaista ei vain löytynyt, kunnes hän törmäsi netissä italialaisiin, käsin valmistettuihin Carbotti -nahkalaukkuihin. Rannankarit hullaantuivat laukkuihin siinä määrin, että tilasivat niitä kokeeksi erän ja järjestivät myymälän tietokonehuollon yhteyteen.

- Carbottin lisäksi myymme sellaisia merkkejä kuin Harveys, Tuscany Leather, My Flat in London ja Dumond. Merkit olemme löytäneet pääsääntöisesti netin kautta. Tilaamme laukut suoraan itse eli toimimme maahantuojana. Dumondia lukuun ottamatta näitä merkkejä ei tietääkseni muualta Suomesta saa, Kaisa Rannankari kertoo.

Tuotteet Caicaraan on valikoitu huolella. Laukkujen täytyy olla aidoista materiaaleista, laadukkaasti käsin valmistettuja. Lisäksi niiden täytyy olla jollakin tavalla erityisiä, massasta poikkeavia.

Verkkokauppa tukee suoria asiakaskontakteja

Melko pian myymälän perustamisen jälkeen aloitettiin laukkujen myynti verkkokaupassa. Verkkokaupan perustaminen tuli eteen, kun alettiin miettiä asiakaskunnan laajentamista.

- Kokkolahan oli tuolloin aika pieni paikka. Nythän se on toki kasvanut valtavasti kauppakeskuksena. Mietimme vaihtoehtoja asiakaspiirin laajentamiseksi, koska meillähän on tuotteita, joita ei mistään muualta Suomesta saa, Kaisa Rannankari toteaa.

Nykyisin Caicaran myynti jakaantuu melko tasan verkkokaupan ja myymälän kesken. Vaikka verkkokauppaa perustettaessa ajateltiin nimenomaan asiakkaiden tavoittamista valtakunnallisesti, niin Päivi Rannankari huomauttaa myös myymälässä pistäytyvän ilahduttavan paljon ulkopaikkakuntalaisia.

- Monesti ulkopaikkakuntalaisen asiakkaan ystävät ja työkaverit kyselevät, mistä hän on laukun ostanut ja mistä niitä saa. Tällaisissa tapauksissa verkkokauppa toimii hyvin, Kaisa Rannankari jatkaa.

Vaikka verkkokaupan perustaminen ja ylläpitäminen toki vaativat nekin oman aikansa, niin Kaisa Rannankarin mielestä varsinkin pienelle yritykselle haastavinta ja eniten resursseja vaatii verkkokaupan markkinointi. Verkkokauppaan on helppo päästä mukaan, mutta huomion saaminen on kiven alla.

- Verkkokaupan markkinoimiseen olemme käyttäneet lähinnä edullisia, kohdennettuja keinoja, kuten hakukonemarkkinointia. Muuten meillä on ollut lehti-ilmoituksia paikallislehdessä ja olemme osallistuneet paikallisiin messutapahtumiin vain tehdäksemme Caicaraa tunnetuksi, hän kertoo.

Laukku voi olla myös ekoteko

Muutama vuosi Kaisa Rannankari löysi amerikkalaiset Harveys - turvavyölaukut ja viime aikoina Caicarassa onkin keskitytty yhä enemmän turvavyölaukkuihin. Tällä hetkellä Caicara myy Suomessa yksinoikeudella näitä laukkuja. Lähimmät myyjät löytyvät Ruotsista ja Tanskasta.

- Se oli kuin rakkautta ensi silmäyksellä. Harveys tuntui heti omalta. Materiaalina turvavyö, joka on autoteollisuuden ylijäämämateriaalia, on kestävää. Useista malleista erityyppiset ihmiset pystyvät löytämään sen oman juttunsa. Materiaali on myös sellainen, että laukku sopii yhteen niin verkkareiden kuin juhlapuvunkin kanssa, Kaisa ja Päivi Rannankari toteavat.

Rannankareja myös miellyttää Harveys - laukuissa niiden syntytarina. Dana Harvey punoi korinpunontatekniikalla vaimolleen Melanialle laukun ylijäämämateriaaleista asennettuaan uudet turvavyöt vuoden 1950 Buickiinsa.  Kaikki, jotka näkivät laukun, halusivat sellaisen myös itselleen. Niinpä 90-luvun lopulla syntyi ensiksi autotallityöpaja, joka nykyisin on kasvanut kansainväliseksi yritykseksi.

Caicara elää tällä hetkellä jonkinlaista mietintävaihetta. Päivi Rannankari huolehtii myymälästä samalla, kun työskentelee Pohjanmaan Data-Huolto Oy:n puolella. Kaisa Rannankari puolestaan vastaa tilauksista, yhteydenpidosta tavarantoimittajiin ja verkkokaupasta, mutta työskentelee kuitenkin palkkatöissä muualla.

- Emme ole toistaiseksi laittaneet yritykseen valtavia panostuksia. Olemme kyllä tavoittaneet kokkolalaiset mukavasti, mutta haluaisimme laajentaa tunnettuuttamme. Siinä mielessä Asuntomessut ovat oiva tilaisuus. Harveys - tuotteilla on ollut valtavan hyvä vastaanotto ja se on niin ainutlaatuinen tuote täällä, että on mietittävä, josko meillä olisi rohkeutta laittaa markkinointiin tosissaan paukkuja, Kaisa ja Päivi Rannankari kertovat.

Päivi ja Kaisa Rannankarin mukaan laadukkaampi laukku kestää sekä aikaa että kulutusta. Mikäli joku sitten haluaa vaihtaa tyyliä, laukulle löytyy jälkimarkkinat: sukulaiset ja ystävät tai second hand - liikkeet.

Caicaran kotisivuille>>>