joulukuu 2010

Pläkkipelti taipuu osaavissa käsissä

Pläkkyri Tom Ojanperän käsissä korvallinen muki syntyy näppärästi, vaikkakin peltilevyn muokkaaminen mukiksi vaatii yli kymmenen millintarkkaa työvaihetta oikeankokoisten kappaleiden leikkaamisesta korvan kiinnittämiseen saakka. Ojanperällä on selvästi pellin taivuttamisen taito hyppysissään ja miksei olisi, sillä peltitöitä kokkolalaisyrittäjä on tehnyt 16-vuotiaasta lähtien.


- Menin silloin peltifirmaan töihin ja siitä lähtien olen peltiä vääntänyt. On kuitenkin suuri ero rakentaa ilmastointiputkia, missä ei sentin heitto paljoa haittaa, kun taas pläkkituotteissa pelataan puolissa milleissä, Tom Ojanperä kertoo.

Hänen mukaansa alan työtapoja ja tekniikoita ei pysty oppimaan ilman ammatti-ihmisen opastusta. Siksi Ojanperäkin lähti pari vuotta sitten hakemaan oppia vähäkyröläiseltä pläkkyrimestari Pentti Tuomiselta. Aluksi tarkoituksena oli toimia vain harrastuspohjalta, mutta viime kesäkuussa Ojanperä perusti oman yrityksen, Pläkki ja Peltituote T. Ojanperän. Samalla hän liittyi niiden harvojen joukkoon, jotka Suomessa pläkkyrin ammattia harjoittavat.

- Piti valita, menenkö takaisin päivätöihin rakennuksille vai ryhdynkö yrittäjäksi. Tähän työhön ei pysty täyspainoisesti panostamaan, mikäli on päivät muualla töissä. Kyllä sellainen ajatus oli, että tällä voi elääkin. Eihän tässä samanlaiseen ansioon pääse kuin urakkatöissä, mutta eihän näitä töitä voi verrata toisiinsa, Ojanperä toteaa.

Harvinaisemman käsityötaidon taitaja

Ojanperä valmistaa melkein mitä tahansa pientavaraa, mitä pellistä pystyy valmistamaan. Pääartikkelina ovat leivontamuotit, joita löytyy aina eri koiraroduista traktori- ja siiliaiheisiin muotteihin asti. Lisäksi hän valmistaa muun muassa kahvipurkkeja, tuhkakuppeja, hyttyssavuastioita, lampetteja, mukeja, taskumatteja ja maitokannuja.

- Onhan näitä tuotteita paljon, mutta koko ajan pitää myös kehittää niitä edelleen. Usein mietin omia myyntiartikkeleita iltaisin ja monesti hyvät ideat tulevatkin joko nukkumaan mennessä tai aamulla herätessä, hän kertoo.
Omien tuotteiden lisäksi valmistetaan tuotteita asiakkaan toiveiden mukaan, olipa sitten kyseessä tietynaiheinen leivontamuotti tai uudet peltiosat vanhaan öljylamppuun.

Materiaalina Ojanperä käyttää pläkkipeltiä, joka on elintarvikkeille hyvin soveltuvaa myrkytöntä, tinapinnoitettua teräspeltiä. Ulkokäyttöön tarkoitettuja tuotteita hän valmistaa sinkitystä pellistä, koska se kestää sadetta ruostumattomana. Ojanperä huomauttaa valmistavansa tuotteen mistä pellistä tahansa, vaikkapa messingistä tai kuparista, mikäli asiakas niin haluaa.

Nyky-Suomessa pläkkitavaroiden valmistus on harvinaisempaa, pläkkyrin ammattiakin harjoittavat pystyy laskemaan yhden käden sormilla. Täten pläkkituotteiden valmistamiseen tarvittavia käsikäyttöisiä koneita, kuten myös pläkkipeltiä on vaikeaa saada Suomesta.
- Viimeksi tuotimme yhteistyössä parin muun pläkkyrin kanssa peltiä Saksasta saakka. Materiaalia on vaikeaa saada, joten siihen pitää aina varautua ja tilata peltiä valmiiksi varastoon. Onhan sitä maailmalla saatavilla, mutta kun minimitilaus on 50 tonnia, niin se riittäisi kaikille Suomen pläkkyreille loppuiäksi, Ojanperä toteaa.

Hyvä vastaanotto

Kesällä perustetun yrityksen tuotteet ovat Ojanperän mukaan otettu mukavasti vastaan. Viime kesä oli jopa niin kiireistä aikaa, että yrittäjä ei ehtinyt laskemaan venettä vesille kuin yhden ainoan kerran. Samoin joulun alusaika on mennyt nopeasti sesonkituotteita, kuten leivontamuotteja ja erilaisia kynttiläalustoja valmistaessa.
- Nyt kun tietää paremmin, mitä ihmiset ostavat, tavoitteena on kasvattaa oma varasto sellaiseksi, ettei sesonkiaikana tarvitse valmistaa omia myyntiartikkeleita. Voi sitten keskittyä paremmin niihin tuotteisiin, joita asiakkaat haluavat tilata, hän pohtii.

Ojanperä on tässä vaiheessa panostanut yrityksen ja tuotteiden tunnetuksi tekemiseen Kokkolassa ja Kokkolan lähialueilla muun muassa markkinoilla, myyjäisissä ja iltatoreilla. Hän on huomannut käsitöiden kiinnostavan ihmisiä.
- Monet pysähtyvät oikein katsomaan tavaroita. Miehet yleensä tutkivat, miten tavarat tehty ja kun sitten toteavat, että hyvin on tehty, niin sellaista palautetta on mukavaa saada. Vanhemmille ihmisille pläkkituotteet ovat nostalgisia ja tuovat muistoja mieleen, hän kertoo.

Ihmiset Ojanperän kokemuksien perusteella myös osaavat aidosti arvostavaa kotimaisia käsitöitä eivätkä vertaa niitä marketeista saataviin tuotteisiin. Täten töitä pläkkyrille näyttää riittävän myös tulevaisuudessa.
- Vaatiihan se tietenkin omaa aktiivisuutta, ei niitä töitä tule tekemättä mitään sen eteen. Pitää pyrkiä saamaan tyytyväisiä asiakkaita, sitenhän se asiakaskunta parhaiten kasvaa, hän toteaa.