heinäkuu 2018

Kesä ja lomat

Me työssäkäyvät ansaitsemme vuosilomalain mukaista palkallista vapaata, jonka pidämme sitten pääosin kesälomakauden aikana. Tutkimuksen mukaan joka kolmas työssäkäyvä suomalainen kertoo lomailevansa heinäkuussa yhteen putkeen. Yleisin kesäloman pituus on neljä viikkoa. Seuraavaksi suosituin lomakuukausi on elokuu ja kolmantena tulee kesäkuu. Täydellistä irtiottoa tämä ei kuitenkaan kaikilla palkansaajilla tarkoita.


Suomalaisista jopa 56 prosenttia kertoo tekevänsä ainakin jossain kohtaa lomaa töitä. Joka päivä ja viikoittain töihin paneutuu joka viides. Tulokset selviävät viestintätoimisto Riannon toukokuussa 2017 teettämästä kyselytutkimuksesta, johon vastasi 1042 työssäkäyvää suomalaista.

Yrittäjät ovat puolestaan itse vastuussa oman loman pitämisestä ja siitä, että pystyvät maksamaan palkan itselleen myös tältä ajalta. Monesti tästä seuraa, että yrittäjät eivät käytännössä voi tai malta pitää kesälomaa palkansaajien tapaan. Todellisuudessa vain joka seitsemäs yrittäjä pystyy kilpailemaan palkansaajien kanssa ja pitämään lomaa 21 - 30 päivää vuodessa. Suomen Yrittäjien vuonna 2014 julkistaman Hyvinvointibarometrin mukaan vain vajaa puolet yrittäjistä pystyy pitämään lomaa yli kolme viikkoa vuodessa.  Moni yrittäjä tyytyy osaansa ammattiin kuuluvana varjopuolena. Viime vuosina on huomattu kuitenkin yrittäjien alkaneen sallia itselleen lomaa aikaisempaa useammin.

Yrittäjien työssä jaksamisen kannalta on syytä pyrkiä kehittämään oloja niin, että myös yrittäjillä olisi mahdollisuus lomaan entistä useammin. Lomailun tarve on kuitenkin hyvin yksilöllistä. Toinen tarvitsee kuukauden täydellisen irrottautumisen työstä ja järjestää asiat niin, että tämä on mahdollista. Toiselle riittää päivä, kaksi vapaata silloin tällöin. Työ itsessään voi tuntua niin mukavalta ja mielekkäältä, ettei lomailuun ole edes tarvetta. Toiset viettävät mielellään kesän töitä tehden ja lomailevat sitten talvella. Tärkeintä on valita itselleen sopiva tapa rentoutua ja levätä. Kenenkään ei pidä uupua työnsä ääreen lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä. Tämä koskee niin yrittäjiä kuin palkansaajia. Omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on meille kaikille tärkeää.

Lomaa ei siis ole oikeastaan varaa jättää pitämättä. Se on tärkeää niin itselle kuin ihan kansantaloudellisesti. Hyvinvoiva yrittäjä on omistautunut ja innovatiivinen. Yrittäjävetoiset yritykset ovatkin tällä hetkellä Suomen merkittävimpiä työllistäjiä. Jos yrittäjän oma jaksaminen alkaa heikentyä koko yritystoiminta kärsii. Tutkittu juttu on, että parhaiten jaksavat yrittäjät, jotka viettävät riittävästi vapaa-aikaa ja juhlistavat onnistumisia.

Siis pidetään lomaa ja nautitaan, kukin omalla tyylillään!

 

Anne Pesola
toimitusjohtaja
Kokkolanseudun Kehitys Oy

 

Kirjoitus on julkaistu alun perin Keskipohjanmaa lehden kolumnina 2.7.2018