elokuu 2017

Klapitiimi kasvoi klapitehtaaksi

Kälviän Peltokorvessa pääpaikkaansa pitävä Klapitiimi kasvoi muutamassa vuodessa klapitehtaaksi, joka hakee lisäkasvua varsinkin pääkaupunkiseudulta. Klapitiimi on saanut markkinoilla hyvän jalansijan oikeiden strategisten valintojen sekä harkitusti hiotun tuotantoketjun ansiosta.


Tarkkaan ottaen Klapitiimi on Asennustiimi Karhula & Niemelä Oy:n vuonna 2012 perustettu aputoiminimi.

- Halliasennuksissa oli hieman hiljaisempaa, joten mietimme siihen rinnalle puuhommia yhtiökumppani Erkki Niemelän kanssa. Päätimme panostaa hommaan kunnolla alusta alkaen. Ostimme toimintaa varten tontin, rakensimme kuivaamon ja ryhdyimme kehittämän tuotantoketjua, toimitusjohtaja Janne Karhula kertoo.

Hänen mukaansa työ on neuvonut tekijäänsä, ja sen takia tuotantoketju on myllätty aika lailla uuteen uskoon alkuajoista.

- Klapien esikuivaus on todettu ehdottomasti kannattavaksi, koska se pienentää merkittävästi koneellisen kuivauksen kuluja. Viime syksynä rakensimme esikuivaukselle lisäkapasiteettia, ja kapasiteettia on tarkoitus lisätä edelleen. Sahauskapasiteettikin tuplaantui toisen sahauslinjan myötä. Kaikki markkinoille lähtevät klapit ovat koneellisesti kuivattuja, ja annamme niille laatutakuun.

Hintakilpailukykyä yrittäjät ovat hakeneet tuotantoa tehostamalla. Ennen kaikkea käsityön määrä on viety minimiin, sillä polttopuukaupan hintataso on niin alhainen, ettei se kestä kovinkaan isoa käsillä tekemisen osuutta.

 

Asiakkaat arvostavat henkilökohtaista palvelua

 

Jo alkumetreillä Klapitiimi päätti keskittyä yksityisasiakkaisiin.

- Saimme aika paljon kyselyjä isoistakin määristä muun muassa Puolustusvoimilta. Vaikka yksityisasiakkaiden markkina kasvaa hitaammin, toiminta on silti varmemmalla pohjalla sen sijaan, että meillä olisi muutama iso asiakas, joista yhdenkin poisjäänti tekisi ison loven kokonaismyyntiin. Pientaloihin kertatilauksen suuruus on 3-4 kuutiota, jolloin heilahtelut eivät ole kovin isoja, Karhula perustelee.

Yrityksen toiminta keskittyy Kokkolan seudulle sekä pääkaupunkiseudulle. Klapitiimillä on jakelu- ja myyntivarasto Nurmijärven Klaukkalassa, josta 50 kilometrin säteellä asuu suuri määrä potentiaalisia asiakkaita.

Toimitusjohtajan mukaan kovassakin kilpailussa pärjää, kun kaksi asiaa ovat kohdallaan; tuotteen laatu ja asiakaspalvelu.

Sen lisäksi että klapit ovat riittävän kuivia, ne ovat puhtaita ja mittatarkkoja.

- Asiakaspalveluun panostamme hoitamalle itse kuljetukset jakeluautolla. Asiakkaat tuntuvat arvostavan sitä, että palvelemme heitä henkilökohtaisesti. Haluamme, että asiakkaille jää meistä sellainen mielikuva, että tuohon numeroon kun soittaa tai tilaa verkkokaupasta, toimitus tulee ajallaan ja laatu on sitä mitä pitääkin.

Suurin osa klapeista myydään irtotavarana, eli asiakkaat haluavat polttopuunsa halvimmassa mahdollisessa muodossa.

- Kun klapeja ryhdytään pakkaamaan 60-litraiseen pussiin, se tehdään käsityönä ja on hidasta, mikä puolestaan nostaa hintaa.

Klapitiimillä on verkkokauppa sekä Facebook-sivut, joiden kautta tehdään myös markkinointia. Samoin mainonnalla paikallislehdissä sekä suoramainonnalla on oma sijansa, eikä puskaradionkaan merkitystä voi unohtaa.

- Sosiaalisessa mediassa maine liikkuu tosi nopeasti. Polttopuut on sellainen artikkeli, josta naapurit keskenään mielellään juttelevat. Klapitoimittajaa on helppo vaihtaa, jos homma ei toimi. Paras asiakastyytyväisyyden mittari on se, kun samat ihmiset tilaavat aina uudestaan.

Karhula sanoo, että kolme henkilöä työllistävän Klapitiimin periaatteena on kasvaa hallitusti. Erityisesti pääkaupunkiseudulla on vielä paljon markkinapotentiaalia.

- Jokaisen on tehtävä jotain, ja jos viivan alle jää jotain ja on siihen tyytyväinen, niin varmaan se silloin kannatti, toimitusjohtaja naurahtaa kysymykselle, kannattiko klapibisnekseen aikanaan ryhtyä.

 

Kuvanteksti: - Klapitiimin klapit tehdään suomalaisesta koivusta, kertoo toimitusjohtaja Janne Karhula.

Teksti ja kuva: Jorma Uusitalo, Tmi CommJob

Klapitiimin verkkosivut >>>