toukokuu 2006

Perinneharrastuksen pohjalta syntyi yritys

Toivosen Eläinpuisto ja Talonpojanmuseo Kälviällä Kasitien varressa on ollut perustamisvuodestaan 1984 lähtien koululais- ja matkailijaryhmien sekä Kasitietä kulkevien lomalaisten vierailukohde. Alun perin eläinpuisto ja museokylä lähti liikkeelle tyhjästä kivikkokankaasta ja yrittäjän omaan harrastukseen perustuvasta ideasta.


- Meillä oli alueella valmis tontti ja mietimme, mitä siihen laittaisimme. Sitten tuli sellainen ajatus, että laitetaan pystyyn maaseudusta vieraantuville ihmisille sellainen paikka, missä he pääsevät näkemään eläimiä ja vanhaa asutusta sekä elämää menneinä aikoina, kertoo toimitusjohtaja Matti Toivonen yrityksen synnystä.

Parinkymmenen vuoden aikana toiminta on monipuolistunut ja Toivosen Eläinpuistosta ja Talonpojanmuseosta on kasvanut 50 rakennusta ja kymmeniä tuhansia esineitä käsittävä museokylä, missä vierailee jopa 30 000-35 000 kävijää vuosittain.
- Ihmiset tykkäävät siitä, että lapsiperheet pääsevät näkemään eläimiä ja vähän vanhemmat pääsevät tutustumaan museoalueeseen. Monikin ihmettelee sitä, että kun tultiin käymään eläinpuistossa, niin pääsekin samalla myös museoon, Matti Toivonen kertoo.

Elävässä museossa pääsee seuraamaan entisten aikojen työtapoja

Toivosen Eläinpuistossa ja Talonpojanmuseossa eläimet ovat etualalla. Alueella pääsee tutustumaan noin 200 eläimeen luonnollisessa ympäristössään ja osaa näistä lemmikeistä pääsee hellimäänkin.
- Laajemmalla kehällä alkaa museokylä. Ensimmäisenä on museokauppa, jonka yhteydessä on muun muassa kellosepänverstas. Sitten meillä on täällä myös 1940 -luvulta koulu, jossa pidetään näytösoppitunteja ryhmille. Erämuseossa meillä taas on kalastus- ja metsästysosasto sekä eräpolku. Ja löytyypä alueelta yli sata vuotta vanha isoisän puusepäntehdaskin, Matti Toivonen luettelee muutamia museokylän kohteita.

Hän jatkaa, että tarkoituksena ei ole esitellä vain esineitä tai rakennuksia, vaan tarkoituksena on toimia elävänä museona, jossa kaikki esineistö on esillä oikeilla paikoillaan kuin niitä oikeasti käytettäisiin ja osaa myös käytetäänkin. Elävän museon periaatetta ja perinteitä vaalitaan erilaisissa työnäytöksissä aina langanvärjäyksestä ja maton kutomisesta vanhan ajan pyykkäykseen ja sepän pajaan saakka.
- Suunnittelemme työnäytökset aina itse. Olemme pyrkineet ottamaan työnäytöksiin  mahdollisuuksien mukaan sellaisia henkilöitä, jotka ovat aikoinaan tehneet niitä töitä vanhoilla menetelmillä, Toivonen kertoo.

Perinteeseen liittyvät teemat syntyvät talvikausina

Sesonkiaikaa Toivosen Eläinpuisto ja Talonpojanmuseo elää aina toukokuun puolivälistä elokuun loppuun saakka. Tällöin eläinpuisto ja museokylä on auki aamusta iltaan.
- Keväällä on retkikausi, jolloin päiväkoti-, koululais- ja eläkeläisryhmiä vierailee alueella. Nämä ryhmät tulevat tästä 150 kilometrin säteeltä. Kesäkuun lopusta elokuuhun suurin osa kävijöistä poikkeaa tuosta tieltä. Ohikulkevat huomaavat meidän traktorit ja tulevat katsomaan, mikä paikka tämä on, Matti Toivonen toteaa.

Kesäkautena yritys työllistää vajaat parisenkymmentä työntekijää, joista suurin osa on nuoria opiskelijoita sekä myös harjoittelijoita eri koulutusaloilta. Talvisin yrityksessä valmistellaan ja perehdytään seuraavan vuoden teemaan sekä hankitaan lisää esineistöä teemaa varten. Talvikaudella yrittäjä hoitaa myös yrityksen markkinointia seuraavaa kautta varten.
- Meillä on joka vuosi jokin teema. Tänä kesänä pääteemana on turkistalous 50-60 -luvuilla. Siihen olemme hankkineet sen ajan tavaroita ja myös varjotalonkin. Olen myös tutkinut sitä varten turkisalaa täällä Kälviällä, Matti Toivonen kertoo.

Turkisteeman lisäksi kesällä alueella nähdään pyykkäysnäytöksiä vanhoine pesupatoineen, pesulautoineen ja vanhoihin asuihin pukeutuneisiin pyykkäreineen. Tästä myös tehdään perinnefilmi monien muiden työnäytöstallenteiden jatkoksi.
- Niin kauan kuin elän, yritän elvyttää perinnettä, että jälkipolville jäisi muistikuva vahoista työtavoista ja menetelmistä, Toivonen painottaa.
 
Matti Toivosta ilahduttaa, että monet kävijät tulevat tutustumaan eläimiin ja vanhan ajan elämään ja miljööseen uudestaankin ja osasta on tullut jopa vakiokävijöitä.

Toivosen Eläinpuiston ja Talonpojanmuseon kotisivuille>>>