elokuu 2016

Ilmasta avautuu uusi maisema

Liikkuvan kuvan käyttö markkinoinnissa ja markkinointiviestinnässä yleistyy nopeasti. Liikkuvaan kuvaan saa aivan uuden lisäulottuvuuden sillä, että kamera nostetaan korkeuksiin. Hiutale Aerials Oy on kolmen nuoren miehen kokoonpano, joka on lähtenyt kehittämään nimenomaan liikkuvaan kuvaan perustuvaa palvelukokonaisuutta.


- Meillä on kolmisen vuotta yhdessä työskennellyt hyvä tiimi, jossa Veli-Matti Tapiolla ja Juha Nissillä on lennokkitaustaa sekä työkokemusta myös teollisuudesta. Minulla taas on suoritettuna medianomin koulutus. Näin saamme yhdistettyä radio-ohjattavat ilma-alukset ja mediaosaamisen, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Tommi Hietaharju.

Ilmakuvauspalveluita Hiutale Aerials tuottaa radio-ohjattavilla (RC) multikoptereilla. RC-koptereilla voi lennättää erilaisia kameroita asiakkaan tarpeista riippuen. Lennon toiminta-alue ulottuu maanpinnalta enimmillään 150 metrin korkeuteen ja satojenkin metrien päähän lennättäjästä.

- Varsinkin täällä tasaisella Pohjanmaalla maisemat avautuvat vasta sitten, kun niitä pääsee tarkastelemaan puiden latvojen yläpuolelta.

 

"Liikkuvalla kuvalla erottuu muista"

 

Ilmasta kuvaaminen on taitolaji, joka vaatii alan todellista osaamista. Haasteita asettaa esimerkiksi tuuli. Hietaharju ja kumppanit ovatkin panostaneet erityisesti vakaan videokuvan tuottamiseen kameratelineen vakautusjärjestelmällä, joka poistaa kuvasta sekä kopterin että tuulen aiheuttamat tärinät ja kallistelut. Vakauden lisäksi on hallittava niin ajoitus, valotukseen liittyvät yksityiskohdat kuin terävöittäminen.

- Kaluston ja osaamisen lisäksi meidän yksi kilpailutekijä on kustannustehokkuus. Näin toteutettuna ilmakuvausten hinta jää merkittävästi pienemmäksi kuin oikealla helikopterilla tehdyissä kuvauksissa.

Tähän mennessä Hiutale Aerials on tehnyt muun muassa ilmakuvauksia alihankintana isommille tuotannoille esimerkiksi Nelosen Napamiehet-televisiosarjaan. Hiutaleen kamera on myös liukunut vaijeria pitkin Tampereella Hakametsän jäähallin katonrajassa jääkiekon SM-liigafinaaleissa.

- Yrityksille olemme kuvanneet lisäksi mainosvideoita ja muuta markkinointimateriaalia. Samoin meidän kamerat ovat tarkistaneet teollisuudelle piippujen kuntoa, ja joskus kamera on viety syvälle putkistoihin paikkoihin, joihin ihminen ei pääse. Aina liikkuvan kuvan ei tietenkään tarvitse olla ilmakuvaa, ja asiakas saa meiltä tarvittaessa perinteiset still-kuvatkin.

Hietaharjun mukaan liikkuva kuva tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden erottua muista laadulla, tuoreudella ja näyttävyydellä. Kun kamera nostetaan ilmaan, silloin voidaan tuoda esille myös laajempia kokonaisuuksia.

 

"Pikkupojan unelma toteutui"

 

Oma lukunsa on luonnollisesti ollut oman yrityksen perustaminen ja siihen liittyvät pakolliset kuviot.

- Loppupeleissä yrityksen perustaminen oli aika kova urakka. Siinä oli sulattelemista, kun kahden viikon aikana ammattilaiset kävivät meidän kanssa läpi esimerkiksi starttirahat, kirjanpidon, pankki- ja vakuutusasiat sekä Finnveran palvelut. Vähän nousi jo kuumotusta, että tiedämmekö ihan oikeasti kaikki asiat, jotka yritystä perustettaessa pitää tietää, toimitusjohtaja nauraa.

Hietaharjulla on entuudestaan yrittäjän ammattitutkinto, ja nyt hän suorittaa Suomen Yrittäjäopistossa yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoa.

- Koulutus on auttanut huomaamaan sen, että täytyy ymmärtää asiakkaan bisnestä ja sitä, miten he myyvät ja markkinoivat. On tosi opettavaista kuunnella muiden kokemuksia ja saada sillä tavalla ideoita oman toiminnan kehittämiseen. Asioita on katsottava kauemmaksi ja laveammin.

Hiutaleen markkina-alueena on käytännössä koko Suomi, ja ilmakuvauksia kolmikko on tehnyt jo Ivalosta Helsinkiin.

- Tällä hetkellä toiminta on vielä kausiluonteista. Tavoitteena on työllistää osakkaiden lisäksi pari muutakin henkilöä sekä päästä tekemään isojakin tuotantoja. Onhan tämä tosi siistiä ja pikkupojan unelma on toteutunut, kun pääsee lennättämään ja siitä saa vielä rahaakin, Hietaharju sanoo.

Teksti: Jorma Uusitalo, Tmi CommJob

Kuva: Jussi Kurkimäki

Hiutale Aerials Oy verkkosivut >>>