helmikuu 2008

Joustavuus palvelee asiakasta

Kajaanintietä ajavan silmiin ilmestyy Kannuksen kirkon kohdalla kaksi uutta, kolmikerroksista asuintaloa. Ensimmäinen taloista on valmistunut vuonna 2001 ja toisessa rakennusmiehet vielä tekevät viimeisiä silauksia. Kummankin kerrostalon takaa löytyy vuonna 2001 perustettu Kannuksen OK-Rakennus Oy.


- Kannuksen OK-Rakennus Oy on rakennuttaja ja perustajaurakoitsija. Mistään rakennusliikkeestä ei siis ole kyse. Perustajaurakoitsijana hankin ensin tontin käyttötarkoitusta varten ja sen jälkeen teen suunnitelmat sille, mitä tontille tulee. Kun kaikki suunnitelmat on kasassa, sitten hankitaan suunnitelmille toteuttajat eli urakoitsijat, Eero Pihlajaniemi kertoo toiminnasta.

Voidaan oikeastaan sanoa, että yritys valvoo projektia alusta loppuun saakka, sillä yritys hoitaa myös asuntojen markkinoinnin, myynnin sekä esittelyn itse.
- Rakennusliike keskittyy rakentamiseen. Mutta minulla on valvontatehtävä, että tehtyjä suunnitelmia noudatetaan. Täten jää aikaa esittelynkin hoitamiseen, Pihlajaniemi toteaa.

Toteutunut haave

Kannuksen OK-Rakennus Oy:n perustamisessa on osaksi kyse sattumasta ja osaksi pitkäaikaisten suunnitelmien käymisestä toteen. Eero Pihlajaniemien isä osti ensimmäiset tontit kirkon lähistöltä jo yli 50 vuotta sitten. Tonteille oli monesti aikaisemminkin ajateltu rakentaa, mutta rakentamatta oli kuitenkin jäänyt vuoteen 2001 asti.
- Minulla oli valmiina kolmannet suunnitelmat tontille. Paikallisen rakennusliikkeen kanssa tuli sitten jossakin yhteydessä puheeksi, että minulla on maata ja valmiit piirustukset, mutten osaa rakentaa. Rakennusliike lupasi laittaa piirustuksille hinnan ja tarvittaessa rakentaakin,  Pihlajaniemi kertoo.

Sitten kyse olikin enää rahoituksen saamisesta. Ehtojen mukaan puolet asunnoista piti olla myytynä etukäteen, jotta rahoitus myönnetään.
- Tällainen yllytyshullu kun olen, lähdin kehotuksesta itse markkinoimaan ja myymään asuntoja. Sitten tuli rohkeita ostajia, jotka luottivat siihen, että talo myös nousee, sanoo Pihlajaniemi.

Rakennusarkkitehdin koulutuksen ja pitkän suunnittelukokemuksen omaava Pihlajaniemi oli aiemmin istunut suunnittelijan roolissa, mutta nyt hän on astunut sekä rakennuttajan että asuntojen myyjän rooliin.
- Kyseessä on pitkä projekti, vaikka itse talon rakentamiseen ei mene vuotta kauempaa. Ensimmäinen kerrostalo valmistui vuonna 2001, mutta sitä oli jo myyty ennakkoon edellisenä vuonna. Kaikille asunnoille oli ostaja, kun talo valmistui, joten uskallettiin aloittaa toista. Nykyisen talon markkinointi aloitettiin jo vuonna 2005, Sirpa ja Eero Pihlajaniemi kertovat.
Eero Pihlajaniemi jatkaa, että rakennettavaa tonttitilaa on vielä jäljellä, joten tulevaisuudessa voidaan sitten rakentaa tarpeen ja kysynnän mukaan lisää.

Kokemus näkyy lopputuloksessa

Kuten yrityksen nimikin jo kertoo, Kannuksen OK-Rakennus Oy toimii Kannuksen alueella. Yritys on erikoistunut nimenomaan kerrostaloihin.
- On löydetty hyvä sabluuna ja sopiva markkinarako. Tontit meillä oli jo valmiina. Niiden sijainti keskeisellä paikalla, lähellä kaikkia palveluita on myyntivaltti. Lisäksi Kannuksessa meidät tunnetaan ja tuttuihin toimijoihin ihmiset luottavat. Tämä osaltaan edesauttaa markkinointia, Pihlajaniemet kertovat.

Taloissa ja asunnoissa on kiinnitetty huomiota sellaisiin tekijöihin, mitkä lisäävät yksilöllistä asumismukavuutta ja viihtyvyyttä.
- Olemme kiinnittäneet erityistä huomiota äänieristykseen, ilmastointiin, pieniin asumiskustannuksiin sekä yksityiskohtiin. Taloissa on hissi ja portaatkin on suunniteltu keveänousuisiksi. Lisäksi hyvä laatu on yksi tärkeä tekijä, Eero Pihlajaniemi luettelee.

Vaikka taloihin on suunniteltu erikokoisia, perustyyppisiä asuntoja, niin kerrostalon rajoitteiden puitteissa myös asuntojen räätälöitävyys on otettu huomioon. Asiakkaat ovat päässeet vaikuttamaan muun muassa keittiökalusteisiin ja sisustusmateriaaleihin. Onpa asiakkaan toiveiden mukaan alun perin suunnitellusta kahdesta pienemmästä asunnosta tehty yksi suurempi asunto.
- Meidän vahvuutemme on pitkäaikainen kokemus suunnittelusta, mutta myös pienuuden mukanaan tuoma joustavuus. Suunnitteluvaiheessa ei  tarvitse neuvotella kenenkään ulkopuolisen kanssa. Asiakkaiden, rakennusliikkeiden ja muiden toimijoiden kanssa pystyy tekemään nopeasti päätökset, Pihlajaniemet pohdiskelevat.

Eero Pihlajaniemi toteaakin, että kun on itse mukana kaikissa vaiheissa, suora kontakti asiakkaaseen säilyy koko ajan ja asiakkaan toivomukset voi toteuttaa nopeasti.

Eero Pihlajaniemi kertoo, että ensimmäistä taloa markkinoitaessa esitettiin kysymys, tuleeko talo vai ei. Sen jälkeen kysyttiinkin vain, koska aloitat toista.