toukokuu 2009

Kesäkukkatuotannon ympärille monipuolinen tarjonta

Kannuksen keskustan tuntumassa Karpin Viherkeskuksessa, puutarhalla vihertää. Kahden kasvihuoneen pöydät ovat täynnä erilaisia kukkia eri kasvuvaiheissaan aina pienistä kukan taimista syvänpunaisina ja hennon vaaleanpunaisina kukkiviin amppeliruusuihin saakka.


Toukokuun puolivälistä lähtien kasvihuoneet täyttyvät värikylläisyydestä, kun yli 200 kesäkukan valikoima puhkeaa kunnolla kukkaan.
- Meiltä saa kaikkea puutarhaan ja pihaan liittyvää aina pihasuunnittelusta lähtien. Mutta kukkapuoli on ollut alusta lähtien yrityksemme päätuotantoa. Siihen olemme panostaneet ja sen ympärille rakentaneet muun tarjonnan. Muut tuotteemme tukevat kukkapuolta, yrittäjäpariskunta Tomi ja Mari Karppi kertovat.

Puutarhurit Tomi ja Mari Karppi ovat toisen polven yrittäjiä ja heidän vastuullaan Karpin Viherkeskus on ollut toukokuusta 2006 lähtien, joskin perheyrityksen palveluksessa Tomi Karppi on työskennellyt valmistuttuaan Lepaan puutarhaoppilaitokselta yhdessä Marin kanssa vuonna 1992.

- Vanhempani perustivat yrityksen lähes nelisenkymmentä vuotta sitten. Aivan aluksi toiminta oli pienimuotoista. Museokankaalle siirryttäessä kahdessa kasvihuoneessa tuotettiin kesäkukkia ja syksypuolella myös tomaattia. Nykyiselle paikalle muutettiin 80-luvun alkupuoliskolla. Silloin täällä oli ympärivuotinen kukkakauppakin, Tomi Karppi kertoo.

Mari Karppi huomauttaa, että sana viherkeskus yrityksen nimessä on perua juuri noilta ajoilta. Tuolloin myytiin valtavat määrät viherkasveja.

Kaikki ja vähän lisääkin

Nykyisin Karpin Viherkeskuksen tuotteiksi ja palveluiksi on valikoitunut kesäkukat, taimimyynti, puutarhatarvikkeet, koriste- ja pihakivet, pihakoristeet ja pihasuunnittelu.
- Kesäkukat ovat omaa tuotantoamme, millä pystymme varmistamaan parhaan mahdollisen laadun ja myös laajan valikoiman. Puut, pensaat ja perennat taas tulevat meille viideltä isommalta taimistolta, joten valikoima on monesti jopa parempi kuin yksittäisellä taimistolla, Tomi Karppi kertoo.

Uusimpana tuotteena on Bendersin piha- ja muurikivet, jotka tulivat yrityksen tuotevalikoimaan vuonna 2007. Yrittäjäpariskunta tutustui messuilla tuotteisiin ja koki ne niin hyviksi, että nykyisin Viherkeskus toimii valmistajan alueellisena varastona.
- Kun on tällainen pieni ja sitoutumaton yritys, niin voi ottaa myyntiin juuri sitä, mistä itse tykkää ja voi tehdä muutoksiakin. Periaatteessa täältä löytää kaiken ja vähän lisääkin, Karpit toteavat.

Vaikkei heidän mukaansa nykyisessä mittakaavassa puutarhatarvikkeilla ja pihakoristeilla niinkään hankita elantoa, niillä vastataan asiakkaiden moninaisiin tarpeisiin ja ne ovat myös itselle piristykseksi. Tavoitteena onkin, että asiakkaiden ei tarvitsisi puutarhapuolella lähteä asioimaan omaa paikkakuntaa kauemmaksi.
- Kun toimimme pienehköllä paikkakunnalla, on meidän saatava asiakkaat käymään aina uudestaan ja uudestaan. Asiakkaille pitää olla aina jotakin uutta ja jännää tarjottavana, Tomi Karppi huomauttaa.

Kiinnostus pihaan ja puutarhaan kasvaa

Suurimmaksi osaksi puutarhan asiakkaat ovat vähittäisasiakkaita, mutta myös julkinen sektori sekä muut yritykset kuuluvat asiakaskuntaan.
- Jonkin verran meillä on tukkumyyntiä tilauspohjalta esimerkiksi taimimyymälöille ja kukkakaupoille. Varsinkin syksyisin olemme lisäksi tehneet piharakentamista rakennusfirmojen uusiin kohteisiin, Karpit toteavat.

Asiakkaita käy Kannuksen lisäksi kaikista lähikunnista ja varsinkin kesäaikana ajetaan kauempaakin valikoimaan tutustumaan.
- Kun ihmiset haluavat panostaa pihaansa, niin he myös haluavat tutustua kunnolla valikoimaan. Tähän tarpeeseen me sitten yritämme vastata ja erottua automarketeista ja isommista ketjuista. Meillä on asiantuntemus, palvelu ja valikoima ihan omalla tasollaan, Tomi Karppi sanoo.

Hänen mukaansa toiminta on koko ajan ollut kasvusuuntaista nykyisistä taloudellisista suhdanteista huolimatta. Hän huomauttaakin, että oma piha on ihmisille sellainen paikka, jossa vietetään paljon aikaa kesäisin ja entistä enemmän silloin, mikäli lomamatkoista säästetään. Lisäksi kyse ei kuitenkaan ole niin suurista investoinneista.

Tulevaisuuteen Tomi ja Mari Karppi katsovat luottavaisin mielin, sillä puutarha-ala on jatkuvasti ollut nousussa ja ihmisten kiinnostus pihan ja puutarhan hoitoon on koko ajan kasvanut.
- Olemme tyytyväisiä valikoimaamme. Syksyllä rakennamme yhden kasvihuoneen lisää. Ei niinkään tuotannon lisäämiseksi, vaan kasvien yhä paremman hoidon mahdollistamiseksi. Tulemme panostamaan vähittäismyyntiin ja tunnettavuuden kasvattamiseen, jotta saisimme asiakkaita entistä enemmän käymään täällä. Yksi uutuus on tänä vuonna käyttöön ottamamme oma etukortti, jolla asiakas saa meiltä erilaisia tarjouksia, Tomi Karppi summaa.

Kuvateksti: Mari ja Tomi Karpin tavoitteena on tehdä Karpin Viherkeskuksesta entistä viihtyisämpi, tutustumisen arvoinen paikka, jonne voi tulla käymään, vaikkei mitään erityisempiä tarpeita olisikaan.

Karpin Viherkeskuksen kotisivuille>>>