TEKNO 2015

TEKNO 2015 -hankkeen aikana laaditaan 100 yritykselle teknologian kehittämissuunnitelma. Hankkeessa kartoitetaan teknologiapalvelua tarvitsevat yritykset, kontaktoidaan ne ja haastattelussa käydään läpi mihin teknologiseen haasteeseen haetaan ratkaisua.

Teknologia-asiantuntijat kartoittavat uusia tuote- ja tuotantoteknisiä ratkaisuja ja niiden hyödyntämismahdollisuuksia eri toimialoille. Tavoitteena on saattaa yhteen teknologian tarvitsijat ja palveluiden tarjoajat, ja pidemmällä aikavälillä tuotannollisten yritysten kansainvälisen kilpailukyvyn kasvattaminen, liiketoiminnan kasvun tukeminen ja strategisten hankkeiden valmistelu sekä yritysten kansallisen ja kansainvälisen teknologiaosaajaverkoston rakentaminen ja vahvistaminen. Hankkeen tavoitteena on, että vähintään 20 yritystä lähtee kasvupolulle ja tekee teknologiainvestointeja ja teknologian kehittämishankkeita.

Jätä yhteydenottopyyntö tämän linkin kautta, tai soita suoraan yhteyshenkilöille: 

 

Projektipäällikkö ja teknologia-asiantuntija
Pekka Pohjola
0400-967 606
pekka.pohjola@kosek.fi