25.9.2020

Kalervo Tervola on Tervaporvari 2020

Tervaporvariksi 2020 on valittu tekniikan tohtori Kalervo Tervola. Tervaporvari 2020 julkistetaan Tervaporvari seminaarin livestream tapahtumassa Tullipakkahuoneella perjantaina 25.9.2020.

Tervaporvarin on tänä vuonna valinnut valitsijaraati, jonka jäseninä ovat olleet KOSEKin vt. toimitusjohtaja Pekka Pohjola, Kokkolan kaupungin museotoimenjohtaja Kristina Ahmas, sekä toiminnanjohtaja Kari Moilanen CB City Kokkola ry:stä.

Valitsijaraadin mukaan Kalervo Tervola on toiminut ICT-alan keskeisenä yrittäjänä ja edistänyt roolissaan alan vakiintumista Keski-Pohjanmaalle. Hänen kansainvälinen akateeminen taustansa on luonut valmiuksia sekä teolliseen toimintaan että innovatiiviseen kehitystyöhön. Varkauden Ahlströmin tehtailla esiintyneestä tarpeesta syntynyttä liikeideaa tuotteistamaan hän yhdessä Matti Nissilän kanssa perusti ALMA Consulting Oy:n. Sen aluetasolla huomattavan liikevaihdon turvin ALMA on voinut tarjota sekä osaamiseen perustuvia työmahdollisuuksia että luoda niin taloudellista kuin yhteiskunnallista hyvää. Yritysidentiteetiltään ALMA on vahvasti keskipohjalainen. Nyttemmin ALMA on myyty ruotsalaiselle pörssiyhtiö Vitecille. ALMA kasvaa ja kukoistaa kokkolalaisena tytäryhtiönä Juha Nissilän ja Niko Pahkalan johtamana.

Tervaporvarina Kalervo Tervola edistää ja pitää esillä osaamisen, myynnin ja muuntautumiskyvyn teemoja, jotka hän näkee keskeisinä tulevaisuuden menestystekijöinä.

Lisätietoja antaa:

Vt. toimitusjohtaja Pekka Pohjola, KOSEK,
puh. 0400 967 606
pekka.pohjola@kosek.fi

Tervaporvari 2020, TkT Kalervo Tervola
puh. 040 037 3315
kalervo.tervola@gmail.com

Tervaporvari julkistetaan tänä vuonna neljättätoista kertaa. Ensimmäisen Tervaporvarin valinta liittyi vuonna 2005 Kokkolan Voitonjuhla-festivaaliviikon ja Kahakka – päivän juhlallisuuksiin. Tervaporvari – arvonimellä on juurensa alueen historiassa. Aikoinaan tervaporvarit olivat yritteliäitä kauppiaita, jotka omasivat hyvät liikemiesvaistot. Samalla he olivat arvostettuja henkilöitä, jotka huolehtivat myös kaupungin yhteisistä asioista luottamustehtävissä.

Tervaporvari – arvonimellä halutaan muistaa ansioitunutta alueemme elinkeinoelämän toimijaa. Perinteiden mukaisesti myös nykyajan Tervaporvari on henkilö, joka osoittaa yritteliäisyyttä ja hyvää liikemiesvaistoa. Lisäksi hän hoitaa Kokkolan seudun sekä ympäröivän maakunnan yhteisiä asioita ja nauttii arvonantoa asukkaiden keskuudessa.

Aikaisemmat Tervaporvarit:

2005 Risto Pouttu
2006 Aatto Ainali
2007 Marja-Liisa Tenhunen
2008 Harri Natunen
2009 Eino Laukka
2010 Raimo Vertainen
2011 Lillemor Sarin
2012 Terttu Niemelä
2013 Mikael Tallqvist
2014 Janne Ylinen
2015 Lena Karjaluoto
2016 Torbjörn Witting
2017 Pehr-Göran Kåla