29.3.2018

Kaupunki vahvistaa yrityskehittämis- ja matkailutoimintoja

Yrityskehittämisellä sekä matkailun vetovoiman kehittämisellä on tärkeä rooli kaupungin elin- ja vetovoiman ylläpitämisessä eikä tämä muutu tulevan maakuntauudistuksen myötä.

Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto on linjannut ja käynnistänyt valmistelutyön, miten näitä toimintoja on omistajan kannalta tarkoituksenmukaista kehittää jatkossa.

KOSEKin ja Kokkolan Matkailun toiminnat yhdistettiin huolellisen valmisteluprosessin jälkeen vuonna 2015. Toimintojen yhdistämisellä tavoiteltiin synergiaetuja ja tehokkuutta. Matkailun keskittyessä kaupalliseen toimintaan ja KOSEKin neuvontaluonteiseen toimintaan, erilliset yhtiöt oli tarkoituksenmukaista säilyttää toimintoja yhdistettäessä. Henkilöstöresurssit sijoitettiin kuitenkin nykyisessä toimintamallissa pääsääntöisesti KOSEKiin.

Tuleva maakuntauudistus ei poista yrityskehittämisen tai matkailutoimintojen tarvetta kunnan elin- ja vetovoiman ylläpitämiseksi. Viime aikoina useammassa kunnassa yritysneuvontaa ja matkailun kehittämistoimintaa on kuitenkin tuotu lähemmäksi omistajakuntaa ja vastaavanlaisia rakenteita on purettu. Jotta voidaan vahvistaa sekä yrityskehittämis- että matkailutoimintoja, nykyiseen toimintamalliin tarvitaan muutoksia.

Tavoitteena on, että Kokkolan Matkailu Oy:n toiminta eriytetään KOSEKin toiminnasta vuoden 2018 aikana ja yhtiöissä käynnistetään välittömästi tähän liittyvät toimenpiteet. Kokkolan Matkailu Oy:n on tarkoituksenmukaista keskittyä jatkossa Kokkolan matkailullisen menekin edistämiseen, tapahtumahankintaan, kansainväliseen matkailumarkkinointiin ja matkanjärjestäjäoikeuksien hyödyntämiseen alueellisesti sekä matkailun infopisteen toimintaan. Lisäksi Matkailun tehtävänä on kehittää Tankarin saaren matkailullisten toimintojen hallinnointia sekä toteuttaa tapahtumien help desk -toimintaa. Ensisijaisesti yhtiö ei toimi itse tapahtumajärjestäjänä, poikkeuksena tästä on kuitenkin Kokkolan Venetsialaiset.

Kokkolan kaupunki, kuten muutkin vastaavan kokoluokan kaupungit, tarvitsee edelleen vahvaa yrityskehittämistä tukemaan yritysten kasvua ja kehitystä. KOSEKilla on merkittävä rooli yritysten ja alueellisten yritysklustereiden kehittämisessä ja se toimii tärkeänä kontaktina kaupungissa toimivien yritysten ja kaupungin välillä.

Konserni- ja kaupunkikehitysjaosto linjasi, että syyskuun 2018 loppuun mennessä elinkeinot ja kaupunkikehityksen ja KOSEKin toimesta arvioidaan nykyinen hankkeiden kuntarahoitusprosessi ja selvitetään, miten prosessia voidaan tehostaa ja yhtenäistää.

Samalla päätettiin käynnistää valmistelu kaupunkikonsernin vetovoimamarkkinoinnin toimintamallin osalta.

Toimintojen uudelleen organisoinnin yhteydessä kaupunki tulee laatimaan kummankin yhtiön kanssa palvelusopimukset, joissa määritellään yhtiön tuottamat palvelut, resursointi sekä mittarit yhtiön tuloksellisuuden mittaamiseksi. Uudelleenorganisointi toteutetaan talousarvion puitteissa. Lopulliset päätökset tehdään nyt käynnistyneen valmistelutyön pohjalta.

Lisätietoja antaa: Kehitysjohtaja Jonne Sandberg, Kokkolan kaupunki, puh. 044 780 9093