15.1.2018

TEKNO2015-hanke jatkaa työtä yritysten teknologioiden edistämiseksi

KOSEKin keskipohjalaisten pk-yritysten teknologioiden edistämistä tehnyt TEKNO 2015 -hanke jatkuu vielä vuoden 2018 syyskuun loppuun saakka.

Hankkeessa on edistetty erilaisia teknologiapalveluita tarvitsevia yrityksiä aina pienen hopeasepän yrityksestä keskisuuriin teollisuudelle palveluita tarjoaviin yrityksiin. Vastaan on tullut hyvin monenlaisia tarpeita, mutta myös huikeita henkeen ja vereen yritteliäitä persoonia ja ns. ”sarjayrittäjiä”. Hankkeen avulla voidaan edistää yrityksiä vielä 30.9.2018 asti, joten ole heti yhteydessä, mikäli sinulla tai sinulle tutulla yrittäjällä voisi olla tarpeita edistää yrityksen toimintaa. Yrityksen toiminnan edistämisellä on tavoitteena saattaa yhteen teknologian tarvitsijat ja palveluiden tarjoajat.

Ota yhteyttä!
KOSEK
Projektipäällikkö ja teknologia-asiantuntija
Pekka Pohjola
0400-967 606
pekka.pohjola@kosek.fi