9.1.2018

Keski-Pohjanmaan mikroyrittäjille ikioma verkosto

Suomen yrityksistä noin 95 % koostuu mikroyrityksistä.

Verkostoituminen on tärkeää kaikenkokoisille yrityksille, mutta erityisesti yksinyrittäjänä toimivien mikroyrittäjien toiminnan kehittämistä verkostot voivat helpottaa hyvinkin kustannustehokkaasti. KOSEKin Kohtaamo 2.0 -hanke tuo Mikroyrittäjyyskeskuksen MicroENTRE-ohjelman Kokkolaan.

- Mikroyritysten kasvun ja kansainvälistymisen ydinryhmää kasataan nyt Keski-Pohjanmaalla. Mikäli kannattava kasvu, kansainvälistyminen ja vertaistuki muilta mikroyrityksiltä kiinnostaa, kannattaa tulla rohkeasti mukaan, kehottaa KOSEKin projektipäällikkö Reijo Kinnunen.

Keski-Pohjanmaalla ollaan käynnistämässä uudenlaista mikroyritysten (1-10 hlö.) kasvukokonaisuutta, jonka kantavana voimana ovat yritykset itse. Verkostolle on tarjolla vertaistuen lisäksi asiantuntija-apua ja ketteriä, nopeita kasvukokeiluja. Mukaan lähtemällä yrittäjä saa uuden mahdollisuuden kannattavaan kasvuun, positiivista näkyvyyttä ja vahvan verkoston tuen kasvupolullaan.

Alueen mikroyrityksistä kootaan ryhmä, joka kokoontuu kuukausittain kiertävällä periaatteella toisiaan tukien ja sparraten. Verkoston toiminnan tukemiseksi otetaan käyttöön myös virtuaalinen toiminta-alusta, jonka avulla verkostoidutaan myös muiden MicroENTRE yritysryhmien kanssa. Tavoitteena on myös ideoiden kaupallistamisen ja kasvun edistämisen nopeat kokeilut.
Pääroolissa ovat yrittäjät, asiantuntija-apuja tarjotaan tarpeen mukaan. Verkoston tapaamisen aihe määräytyy kunkin ”isännän” mielenkiinnon ja tarpeen mukaan. Aiheina voi olla esimerkiksi; Miten käynnistän kansainvälisen verkkokaupan kevyesti? Digitalisaatio muuttaa ostokäyttäytymistä – mitä mikroyrityksen tulisi huomioida? Kaikkea ei kannata tehdä itse – miten hyödyn verkostoista? Visuaalinen markkinointi ja imago kuntoon? Yhdessä maailmalle?

Keski-Pohjanmaan ryhmän starttitilaisuus on 06.02.2018 klo 18:00. Toimintaa on esittelemässä mikroyrittäjyyden tutkimusryhmän johtaja Matti Muhos Oulun yliopistolta. Verkoston kokoaminen on käynnissä ja mukaan mahtuu 30 yritystä. Yritysten osallistumismaksu on 100 € vuodessa. Yrittäjä voi tulla starttitilaisuuteen tutustumaan aiheeseen, ensimmäinen käynti ei velvoita maksuun.

Verkostoon voi ilmoittautua mukaan osoitteessa: https://www.microentre.fi/tapahtumat/keski-pohjanmaan-ryhman-startti-6-2-2018-toimintaa-esittelemassa-mikroyrittajyyden-tutkimusryhman-johtaja-matti-muhos-oulun-yliopistolta/

Lisätietoja:
Reijo Kinnunen
Projektipäällikkö
+358 (0) 44 7809 240
reijo.kinnunen(at)kosek.fi
Kohtaamo 2.0 -hanke